Severi Vierelä

Syntynyt: 25.10.2001
Kotipaikka: Kemijärvi
Laji: Freestyle, Kumpareet

 

 

 

 










Aloitti freestyle -hiihdon 8-vuotiaana, jolloin osallistui ensimmäisen 
kerran myös kumparelaskun Sm-kisoihin Suomulla. 9-vuotiaana Severi teki jo suksilla voltteja eteen -ja taaksepäin. Laski kaikkia freestylen lajeja kilpailuissa 12-vuotiaaksi, jonka jälkeen päätti keskittyä kumparelaskuun. Severi on kulkenut Eemeli Kallaksen leirityksissä 11-vuotiaasta asti ja valmennus suhde jatkuu edelleen ski sport finlandin seurantaryhmässä. Kaksi kautta loukkaantumisia ja kasvusta aiheutuneita vaivoja. 2015-2016 kaudella pitkästä aikaa terveenä koko kauden. Treenaaminen tuottaa osaamista ja kestävyyttä paikkoihin.

 

Parhaat saavutukset:

2013-2014 Kids sarjan kultaa kumparelaskussa ja parikumpareissa. Samana vuonna sai "kehittynein juniori "-palkinnon.

2015-2016 Rookie-sarjassa nordic-cupin voitto, Suomen cupin voitto, Sm-kultaa kumparelaskussa ja parikumpareissa. Pohjoismaiden kultaa kumparelaskussa ja parikumpareissa. Sai ensimmäisenä koskaan "kehittynein juniori "-palkinnon toiseen kertaan.